Ruokaa, kokkailua, makuja, reseptejä

Archive for joulukuu, 2012

JOULUN MENU 2012

Jokaisella on varmasti oman laisensa joulueväät, ja kukin tekee omilla resepteillään tai hankkii sitten valmiina, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Siksi en kaikista tekeleistäni nyt reseptejä tänne laita. Laatikothan tein siis etukäteen pakkaseen paistoa vaille valmiiksi. Paistoin ne ensimmäiselle jouluaterialle aattona. Oikaisin ja laitoin kaikki samaan aikaan uuniin, eli en noudattanut eri lämpötiloja ja paistoaikoja. Lämmitin uunin ensin 200 asteeseen. Laitoin jäiset laatikot uuniin. Hetken päästä pudotin uunin lämpötilan 150 asteeseen. Paistoin pari tuntia. Ensin korkeampi lämpötila, koska jäiset ruuat viilentävät uunia tietenkin.

Kinkun paistoin aatonaattona. Tuoresuolattu pakastamaton kinkku oli, reilu 7 kg. Ensin annoin olla huoneenlämmössä, jotta sisälämpötila nousi siihen n. 10 asteeseen. Sitten 125 asteisessa uunissa paistoin. Pistin uuniin kl. 10 ja kl. 17 näytti paistomittari 77 astetta, joten tunti per kilo siinä meni. Jäähdytin ja sitten poistin verkon ja isoimman rasvakerroksen ennen kuin kuorrutin sinappi-munaseoksella ja korppujauhoilla, kuumassa uunissa sen verran, että mukava väri tuli pintaan. Hyvältä maistui. Ja syöjiä meillä 5, joten ihan riittävän kokoinen kinkku, koska paljon muutakin herkullista tarjolla.

Aatonaaton aattona pistin graavilohen tekeytymään. Ostin edellisenä päivänä kokonaisen suuren kirjolohen, jonka vedin fileiksi. Toisen fileen paistoin uunissa ruuaksi saman tien, pistämällä pinnalle remouladekastiketta ja juustoraastetta. Nami namskis! Toisen fileen säästin siis graavausta varten jääkaapissa. Tein merisuolasta, sokerista ja tillistä seoksen, jota hieroin kalan pintaan ja käärin kunnolla jääkaappiin suolaantumaan. Vuorokauden annoin olla, eli aatonaattoiltana huuhdoin suolat pinnalta ja viipaloin valmiiksi. Tuli siinä muutama siivu jo maisteltuakin samalla, kun nautiskeltiin glögiä ja viiniä siskon kanssa.

Edellä mainittujen lisäksi ennakkoon valmisteltavia joulun ajan herkkujamme oli mm. valkosuklaamustikkajuustokakku ja punajuurisillikaviaari, joka tehtiin valmiiksi aatonaattona. Sen resepti löydettiin viime vuonna Yhteishyvästä. Niin, ja rosolli, jonka tilasin siis ystäväni äidiltä, valmistui myös aatonaattona. Tuolloin kävin siis sitä hakemassa suurensuuren kulhollisen. Sienisalaatti ostettiin tänä vuonna kaupasta, palvelutiskiltä kaupan oman keittiön tekemää hyväksi todettua. Samana iltana paistoin vielä 3 hiivaleipää.Loput herkut teimme aattona, minä osan ja sisko osan.

Meidän Jouluaaton menu ja ohjelma 2012:

Aamiainen:
Kahvia ja tuoreita korvapuusteja ja voisilmäpullia

Aamulenkki koirien kanssa

Sauna 1 halukkaille

Lounas:
Riisipuuro

Jouluaterian esivalmisteluja

Hiihtolenkki halukkaille

Joulukirkko

Jouluateria osa 1, alkupalat:

Blinejä, mätiä, smetanaa, punasipulia
Savulohta
Kylmäsavulohi-tuorejuustorullia
Graavilohta
Silliä
Sienisalaattia
Rosollia ja rosollin kastiketta
Real-tähdet punajuurisillikaviaarin kera
Kinkkua
Sinappia
Keitettyjä perunoita
Leipiä
Voita
Kuohuviiniä
Lasten kuohuviiniä
Olutta
Vettä

Kun blinit oli paistettu ja aloitettiin alkupaloista nauttiminen, laitoin laatikot uuniin, eli vasta pari tuntia myöhemmin syötiin Jouluateria osa 2.

Tiskausta, oleilua ja Jouluaterian osa 2 valmistelua.

Jouluateria osa 2, pääruoka:

Kinkkua
Sinappia
Herneitä
Tuuvinkia
Lanttulaatikkoa
Porkkanalaatikkoa
Maksalaatikkoa
Rosollia ja rosollinkastiketta
Sienisalaattia
Savulohta
Real-tähdet punajuurisillikaviaarin kera
Leipiä
Voita
Punaviiniä
Olutta
Perinnekaljaa
Vettä
Maitoa
Piimää
Pepsi Maxia

Jouluateria osa 3, jälkiruoka:

Kahvi
Baileys
Valkosuklaamustikkajuustokakku
Korvapuusteja
Voisilmäpullia
Joulutorttuja
Piparkakkuja

Tässä välissä oli käynyt joulupukki, kun oli lahjoja ilmtestynyt kuusen juurelle. Kuusi oltiin koristeltu valmiiksi jo aatonaattona. Kaikki olivat olleet kiltteinä lahjojen määrästä päätellen.

Sauna 2 halukkaille

Jouluateria osa 4, jäliruoka 2/iltanaposteltavat:

Rypäleitä
Omenaa
Päärynää
Pähkinöitä
Mustaleimajuustoa
Leipäjuustoa
Sinihomejuustoa
Valkohomejuustoa
Piparkakkuja
Suolakeksejä
Mustaherukkahyytelöä
Suklaata
Punaviiniä
Glögiä
Kahvia
Baileysia

Kaipa nyt pääpiirteittään muistin kaiken. Tämä ohjelma oli siis aattopäiväksi. Joulupäivänä herkuteltiin samoja eväitä ja sen lisäksi siis illalla parin tunnin metsälenkin jälkeen tein munatotia. Reseptinhän jo linkkasinkin tänne. Ja kyllä nämä herkut on maistuneet myös tapaninpäivänä ja minulle itselleni ainakin vielä niin kauan kuin tavaraa riittää.


MUNATOTIKOKEILU

Koskaan en ole aikaisemmin maistanut munatotia. Nyt teki mieli kokeilla, kun käytiin joulupäivän alkuillan kunniaksi tarpomassa pari tuntia umpihangessa metsässä. Ja kuumana nautittavaa munatotia tieysti. Etsin netistä helpolta vaikuttavan reseptin ja ei kun testaamaan. Hyvää oli!

http://ruoka.fi/reseptit/munatoti


HELPOTETTU LAATIKKOURAKKA

Tänä vuonna olen ollut totaalisen poikki tässä joulunalusaikana. Töissä on sesonki hurjimmillaan ja väkeä liian vähän, kun on sairauslomia. Siitä syystä siellä on pakko paiskia 2-3 ihmisen työt. Ylitöiltäkään en ole välttynyt. Sattuneesta syystä yritän päästä mahdollisimman helpolla joulun valmisteluissa kotosalla. Mitään joulusiivoa en edes tee, normaalia jatkuvaa ylläpitosiivousta vain. Vähän jouluisia tekstiilejä, kynttilöitä yms. viritelty tunnelmaa luomaan ja kukkia tietysti. Kuten kaikki muutkin ruuat, teen tottakai jouluruuat itse. En osta valmiina, kuten ei ole tapoihin kuulunut ennenkään.

Toissapäivänä tein maksalaatikon, tänään lanttu- ja porkkanalaatikot. Teen ne aina hyvissä ajoin ennen joulua, ja pakastan sitten. En paista niitä ennen pakastamista, vaan teen sen kypsennyksen sitten ennen tarjoilua jouluna. Imelletyn perunalaatikon teen viikonloppuna, kun olen vapaalla töistä. Siinä on se kovin urakka. Nämä muut nyt ei urakalta tuntuneetkaan, koska sallin itselleni tänä vuonna ensimmäistä kertaa sellaisen helpotuksen, että ostin kuin ostinkin lantut ja porkkanat valmiiksi soseena. Kun pitkät päivät töissä nostelee painavia tavaroita, tekee ruokia ja palvelee asiakkaita juoksu jalkaa ilman hengähdystaukoja, niin on kai jo ansainnut tämän helpotuksen kotoisaan ruuanlaittoon. Kyllä kävi nopeasti ja kätevästi koko homma.

Maksalaatikko (rusinaton)

1 l täysmaitoa
2 dl puuroriisiä (katso määrä riisipaketin ohjeesta, koska voi vaihdella eri merkkisillä riiseillä, en tiedä miksi)
500g jauhettua maksaa
1 sipuli
1 muna
1 rkl suolaa
1/4 tl valkopippuria
meiramia
3 rkl siirappia
voita

Ensin keittelin maidosta ja riisistä puuron. Haudutuskattilassa käy näppärästi, niin ei ole työlästä. Siinä samalla hienonsin ja ruskistin sipulin. Nyt oli kotona punasipulia, joten käytin sitä, isoimman minkä löysin. Vatkasin munan kevyesti. Sekoitin puuroon ruskistetun sipulin, vatkatun munan ja mausteet sekä oman maun mukaan voisulaa. Tässä välissä kannattaa maistaa, että on maut kohdallaan, ja fiksailla tarvittaessa. Sen jälkeen vasta lisätään sekaan maksa. Sekoitin kunnolla, että tuli tasaista. Sitten vain seos foliovuokiin ja pakkaseen odottamaan joulua. Tästä satsista tuli 3 vuokaa, kun käytin 0,85 l foliovuokia.

Jos jättää pakastusvaiheen väliin, voi siis paistaa suoraan 175 asteessa tunnin tai puolitoista. Pakasteena kun paistaa, niin paistoaika pidempi, kun on tosiaan jäässä aluksi. Ennen uuniin laittamista laitan yleensä pinnalle vielä voinokareita.

Minä inhoan rusinoita maksalaatikossa, joten siksi tein rusinatonta.

Lanttulaatikko soseesta tehtynä

1 kg tuoretta lanttusosetta
1 muna
1 dl siirappia
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
voisulaa (reilu 100 g)
1 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl muskottipähkinää

Kaikki aineet vain sekoitetaan kunnolla keskenään ja tarkastetaan maku. Seos kipataan vuokaan. Sitten vain pakkaseen tai vaihtoehtoisesti suoraan uuniin. Paistetaan 200 asteessa noin tunnin verran.

Tätä tuli 2 vuokaa, koko 0,85 l.

Todella helppoa ja nopeaa on tehdä tästä valmiista soseesta. Ei paljon tarvitse vaivaa nähdä. Ja hyvää tulee. Tai siis enhän ole nyt valmista maistanut, mutta kyllä se seos makoisaa oli.

Porkkanalaatikko soseesta tehtynä

1 kg tuoretta porkkanasosetta
5 dl riisipuuroa (täysmaitoon keitettyä)
1 muna
0,5 dl siirappia
1 dl kermaa
voisulaa (n. 100 g)
1 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl muskottipähkinää.

Tämä valmistetaan ihan samalla tavalla kuin em. lanttulaatikkokin. Molempiin lisäsin hieman vielä suolaa maistamisen yhteydessä, ja saattoi sitä kermaakin lorahtaa vähän reilulla kädellä sekaan…

Porkkanalaatikkoa tuli 3 vuokaa, sama koko 0,85 l.

Keitin kunnon satsin riisipuuroa, jotta saatiin sitä samalla syödäksemmekin.

Paistovaiheessa voi ripotella pinnalle korppujauhoja ja voinokareita ennen uuniin laittamista, mikäli haluaa.

Imelletty perunalaatikko

2 kg perunoita (marabel)
vettä
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl muskottipähkinää
200 g voita
6 – 8 dl täysmaitoa
3 tl suolaa
(siirappia tarvittaessa)

Keitän perunat kuorineen (joku imeltymiseen liittyvä ”taika”) suolattomassa vedessä ja kuorin ne kuumina. Survon perunat soseeksi (jos haluaa voi tässä vaiheessa sekoittaa soseeseen myös voita). Sekoitan soseeseen ruisjauhot, peitän astian hyvin ja laitan imeltymään lämpimään paikkaan tunnin ajaksi.

Imeltymislämpötilan pitää pysyä 50 – 75 asteessa. Se ei saa mennä yli 80 asteen, tai imeltyminen loppuu.

Lisään tämän jälkeen 2 dl kuumaa vettä sekä vehnäjauhot. Sitten imeltymään taas lämpimään paikkaan (itse laitan uuniin 50 – 60 asteeseen). Imellys saa tekeytyä ainakin 6 tuntia.

Jäähtyneeseen seokseen lisään mausteet, voin ja maidon. Maku pitää tietysti tarkistaa. Jos ei ole imeltynyt tarpeeksi, lisään siirappia.

Tässä vaiheessa sitten vuokiin ja pakkaseen. Kannattaa jättää 3 cm reunaa, ettei paistaessa kupli yli. Paistovaiheessa voi ripotella taas korppujauhoja pinnalle ja voinokareita.

Paistetaan 140 asteessa. Paistoaika 2 – 4 tuntia.

Tuon perunalaatikkourakan toteutan siis ylihuomenna pakastusvaiheeseen saakka. Rosollin tilasin jo ystäväni äidiltä, kun sen pitää mielestäni olla kotitekoista, enkä jaksa itse pilkkoa…

Nähtäväksi jää, mitä muita jouluherkkuja valmistan tänä vuonna. Kirjoittelen niistä sitten, jos ehdin/jaksan.