Minä ja ruoka

Kun nyt herättelen tätä blogia uudelleen henkiin (lokakuussa 2018) on suhteeni ruokaan varmasti aikalailla saman suuntainen kuin 7 vuotta sitten kirjoittaessani alla olevan tekstin. No, sitä juustokakkua tulee nykyään todella harvoin syötyä. Tytär on tätä nykyä aivan pian jo täysi-ikäinen, ja kokkaa vähemmän kuin tuolloin 11-vuotiaana. Itselläni diagnosoitiin hiljattain MS-tauti, mikä vaikuttaa paljon toimintakykyyni ja jaksamiseeni. Terveellinen ruokavalio on tärkeä osa parantumattoman, etenevän sairauteni hoitoa, eli sen avulla voin vaikuttaa vointiini. Mitään muutoksia ei ole tarvinnut ruokavalioon tehdä, sillä olen aina syönyt melko terveesti. Annoskokoa on ollut pakko pienentää, jo ihan iänkin takia, mutta nykyään, kun liikunta on muuttunut kevyemmäksi kuin ennen, koska en pysty enää esim. juoksemaan tai hyppimään enkä kumartelemaan, en pysy kävellenkään pystyssä ilman apuvälinettä, ja voimat ehtyvät totaalisesti pienestäkin rasituksesta. Kokkaamista ei sentään ole tarvinnut lopettaa, käsien huonosta motoriikasta sekä siitä, etten pysty seisomaan, huolimatta. Erilaisia pienapuvälineitä on korvaamassa käsien puutteellisuutta ja ihan minulle keittiötyöskentelyä varten suunniteltu työtuoli antaa mahdollisuuden hommiin patojen äärellä.

Näin kirjoitin seitsemän vuotta sitten:

Olen tällainen hyvän ruuan ystävä. Tykkään herkutella, ja siitä syystä olenkin oppinut tekemään hyvää ruokaa. Parhaiten minulle uppoavat juurikin kaikki suolaiset herkut ja suomeksi sanottuna siis ihan kunnon ruoka. Makeanhimooni minulle riittävät pääasiassa jäätelö, suklaa ja juustokakku. Jäätelö niistä useimmin, suklaa harvemmin, ja juustokakkua nyt söisi vaikka aina, mutta turhan tuhti ja kalliskin herkku tehdä joka päivä tai ostaa vaikka kahvilasta ihan päivittäin.

En ole hyvä noudattamaan reseptejä, enkä myöskään säästämään hyväksi kokemiani reseptejä seuraavia kokkailuja varten. Itse asiassa se olisikin hieman hankalaa juuri sen vuoksi, että harvoinpa sitä tulee orjallisesti niitä reseptejä noudatettua, vaan ihan fiiliksen ja ruokakaappien sisällön mukaan tulee vedettyä ainekset soppaan jos toiseenkin. Leipomisessa pitääkin olla tarkempi, mutta minä harvemmin leivon, koska meillä ei pahemmin pullat ja kakut kauppaansa tee. Piirakoita kyllä väsäilen, suolaisia useinkin, ja kesällä harva se päivä marja-, raparperi- tai omenapiirakoita. Ja sämpyläthän toki paistuu uunissani vähintäänkin joka toinen aamu.

Reseptejä paljon lueskelen lehdistä, blogeista ja kokkikirjoista, mutta lähinnä poimin niistä vain ideoita. Ruokaa laittaessa ei mitään reseptejä ole edessä, vaan sitä laitetaan, mitä mieli tekee ja mieleen juolahtaa. Kiva on kokeilla vähän kaikenlaista, ja jostain syystä kaikki kokeilunikin ovat aina tuottaneet vähintäänkin syötävän lopputuloksen, useimmiten aivan älyttömän hyvältä maistuvan sellaisen. Ruuanlaittotapani on sujuvasti tarttunut myös tyttärelle, joka nyt 11-vuotiaana onkin jo melko osaava kokki. Hänen vastuullaan on ruuanlaitto meillä yhtenä päivänä viikossa. Tuolloin hän suunnittelee itse, mitä valmistaa, tekee kauppalistan ja ostokset sekä valmistaa ruuan itse. En saa juurikaan auttaa. Kyllä hän neuvoa saattaa kysyä, jos jotain ei ole aiemmin tehnyt, mutta toteuttaa sitten itse.

Aineksina käytän yksinkertaisia perusraaka-aineita, en mitään puolivalmisteita, eineksiä tai valmismarinadeja. Tuoreet vihannekset, juurekset, yrtit, erilaiset sipulit, valkosipuli, hedelmät, liha, kala, täysmaito, kunnon kerma ja oikea voi, juustoa, oliiviöljy, balsamico, suola, pippuri ja jauhoja kun löytyy kaapeista, niin saa taiottua melkein herkun kuin herkun. Maustehyllyn ei todellakaan tarvitse sisältää metritolkulla purkkeja. Toki itseltäkin löytyy vähän muutakin kuin vain suola ja mustapippuri.Teen kaiken itse, niin tulee takuulla sellaista kuin haluaa eikä ole mitään mystisiä lisäaineita yms. seassa. En osta valmista salaatinkastiketta. Ja pussikastikkeitakaan ei kaapeistani löydy. No täytyy tunnustaa, että esim. makkaraa en ole koskaan itse tehnyt, vaan sen kyllä ostan valmiina silloin, kun siitä ruokaa haluan tehdä. Ja se jäätelö, ainakin tähän asti myös sen olen ostanut valmiina. Pitäisi varmaan kokeilla senkin tekemistä itse joskus.

Omat motiivini sille, että pyrin tekemään kaiken itse ja käytän niitä perus raaka-aineita, ovat puhtaasti ne, että haluan syödä mahdollisimman hyvän makuista ruokaa, ja lisäksi tahdon säästää ruokakustannuksissa. Ruoka on Suomessa kallista, ja niitä rahareikiä riittää perheessä muutenkin, joten myös ruuassa kannattaa säästää, kunhan ei tingi maussa ja ravitsevuudessa. En vouhota lisäaineiden haitallisuudesta tai hyödyllisyydestä, en kyttää E-koodeja paketeista kaupassa.

Itse asiassa uskon kyllä, että Suomessa myyntiin pääsevät elintarvikkeet kyllä todellakin ovat ihan syötäväksi tehtyjä ja sen myötä myös ihmisravinnoksi kelpaavia. En pelkäisi niitä syödä, mutta minään makuelämyksenä en kyllä tehdasvalmisteisia eineksiä yms. pitäisi. Sen vuoksi en niitä myöskään suuhuni laita. Pidän niitä kuitenkin hyvänä asiana, sillä on paljon ihmisiä, joiden ei tulisi syötyä ”kunnon” ruokaa ellei niitä olisi olemassa. Siis tarkoitan, että he söisivät vain jotain roskaruokaa tms. Niitä parempi vaihtoehto nyt on vaikka lämmittää sitten mikrossa se kaupan kinkkukiusaus tai kuraläppäpizza, mikäs siinä. Ja esim. yksinäiset vanhukset eivät välttämättä jaksa kokkailla enää itselleen, vaan on kätevää kun saa sen kerta-annoksen sieltä kaupan hyllystä ja kätevästi vain mikrossa lämpimäksi. Ja toki paljon on ihmisiä, jotka eivät osaa (omasta mielestään siis) tehdä tai maustaa ruokaa itse, joten on hyvä että niitä eineksiä ja puolivalmisteita tai edes valmiiksi marinoituja lihoja löytyy. Vaikkakin minä kyllä uskon, että lähes kaikki osaisivat tehdä ruokaa, kun vain rohkeasti kokeilisivat, eivätkä ajattelisi etteivät osaa ja siitä syystä pelkäisi tarttua kauhaan. Siksi sanoin, että lähes kaikki, koska olen kyllä törmännyt elämäni varrella pari kertaa täysin toivottomiin tapauksiin, joiden käsissä ruoka kuin ruoka menee pilalle, jopa veden voi keittää pohjaan… Hehe, onneksi he ovat sitten taas taitavia monessa muussa asiassa, joten suotakoon heille se, että joku muu hoitaa kokkauspuolen. Uusavuttomuus on kyllä lisääntynyt, mitä jaksan usein ihmetellä. Taitaa olla paljon koteja, missä ei tehdä ruokaa itse. Sitä kautta ne taidot eivät sitten myöskään siirry lapsille, mikä johtaa siihen että on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, miksi jauheliha on kaupassa punaista, mutta ruuassa ruskeaa, tai miksi perunat ovat kaupassa kovia, mutta lautasellaan ne pystyy muussaamaan haarukalla, koska ne ovat niin pehmeitä…

Tulipas tästä pitkä kuvaus. Tarkoitukseni oli lähinnä tähän kertoa, että alan pitää tätä blogia sen takia, että ainakin osa käyttämistäni resepteistä säilyisi jatkossa tallessa. Se kun on tuottanut isosti vaikeuksia tähän saakka, tuo reseptien säilöminen.