Ruokaa, kokkailua, makuja, reseptejä

juhla-ateriat

JOULUN MENU 2012

Jokaisella on varmasti oman laisensa joulueväät, ja kukin tekee omilla resepteillään tai hankkii sitten valmiina, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Siksi en kaikista tekeleistäni nyt reseptejä tänne laita. Laatikothan tein siis etukäteen pakkaseen paistoa vaille valmiiksi. Paistoin ne ensimmäiselle jouluaterialle aattona. Oikaisin ja laitoin kaikki samaan aikaan uuniin, eli en noudattanut eri lämpötiloja ja paistoaikoja. Lämmitin uunin ensin 200 asteeseen. Laitoin jäiset laatikot uuniin. Hetken päästä pudotin uunin lämpötilan 150 asteeseen. Paistoin pari tuntia. Ensin korkeampi lämpötila, koska jäiset ruuat viilentävät uunia tietenkin.

Kinkun paistoin aatonaattona. Tuoresuolattu pakastamaton kinkku oli, reilu 7 kg. Ensin annoin olla huoneenlämmössä, jotta sisälämpötila nousi siihen n. 10 asteeseen. Sitten 125 asteisessa uunissa paistoin. Pistin uuniin kl. 10 ja kl. 17 näytti paistomittari 77 astetta, joten tunti per kilo siinä meni. Jäähdytin ja sitten poistin verkon ja isoimman rasvakerroksen ennen kuin kuorrutin sinappi-munaseoksella ja korppujauhoilla, kuumassa uunissa sen verran, että mukava väri tuli pintaan. Hyvältä maistui. Ja syöjiä meillä 5, joten ihan riittävän kokoinen kinkku, koska paljon muutakin herkullista tarjolla.

Aatonaaton aattona pistin graavilohen tekeytymään. Ostin edellisenä päivänä kokonaisen suuren kirjolohen, jonka vedin fileiksi. Toisen fileen paistoin uunissa ruuaksi saman tien, pistämällä pinnalle remouladekastiketta ja juustoraastetta. Nami namskis! Toisen fileen säästin siis graavausta varten jääkaapissa. Tein merisuolasta, sokerista ja tillistä seoksen, jota hieroin kalan pintaan ja käärin kunnolla jääkaappiin suolaantumaan. Vuorokauden annoin olla, eli aatonaattoiltana huuhdoin suolat pinnalta ja viipaloin valmiiksi. Tuli siinä muutama siivu jo maisteltuakin samalla, kun nautiskeltiin glögiä ja viiniä siskon kanssa.

Edellä mainittujen lisäksi ennakkoon valmisteltavia joulun ajan herkkujamme oli mm. valkosuklaamustikkajuustokakku ja punajuurisillikaviaari, joka tehtiin valmiiksi aatonaattona. Sen resepti löydettiin viime vuonna Yhteishyvästä. Niin, ja rosolli, jonka tilasin siis ystäväni äidiltä, valmistui myös aatonaattona. Tuolloin kävin siis sitä hakemassa suurensuuren kulhollisen. Sienisalaatti ostettiin tänä vuonna kaupasta, palvelutiskiltä kaupan oman keittiön tekemää hyväksi todettua. Samana iltana paistoin vielä 3 hiivaleipää.Loput herkut teimme aattona, minä osan ja sisko osan.

Meidän Jouluaaton menu ja ohjelma 2012:

Aamiainen:
Kahvia ja tuoreita korvapuusteja ja voisilmäpullia

Aamulenkki koirien kanssa

Sauna 1 halukkaille

Lounas:
Riisipuuro

Jouluaterian esivalmisteluja

Hiihtolenkki halukkaille

Joulukirkko

Jouluateria osa 1, alkupalat:

Blinejä, mätiä, smetanaa, punasipulia
Savulohta
Kylmäsavulohi-tuorejuustorullia
Graavilohta
Silliä
Sienisalaattia
Rosollia ja rosollin kastiketta
Real-tähdet punajuurisillikaviaarin kera
Kinkkua
Sinappia
Keitettyjä perunoita
Leipiä
Voita
Kuohuviiniä
Lasten kuohuviiniä
Olutta
Vettä

Kun blinit oli paistettu ja aloitettiin alkupaloista nauttiminen, laitoin laatikot uuniin, eli vasta pari tuntia myöhemmin syötiin Jouluateria osa 2.

Tiskausta, oleilua ja Jouluaterian osa 2 valmistelua.

Jouluateria osa 2, pääruoka:

Kinkkua
Sinappia
Herneitä
Tuuvinkia
Lanttulaatikkoa
Porkkanalaatikkoa
Maksalaatikkoa
Rosollia ja rosollinkastiketta
Sienisalaattia
Savulohta
Real-tähdet punajuurisillikaviaarin kera
Leipiä
Voita
Punaviiniä
Olutta
Perinnekaljaa
Vettä
Maitoa
Piimää
Pepsi Maxia

Jouluateria osa 3, jälkiruoka:

Kahvi
Baileys
Valkosuklaamustikkajuustokakku
Korvapuusteja
Voisilmäpullia
Joulutorttuja
Piparkakkuja

Tässä välissä oli käynyt joulupukki, kun oli lahjoja ilmtestynyt kuusen juurelle. Kuusi oltiin koristeltu valmiiksi jo aatonaattona. Kaikki olivat olleet kiltteinä lahjojen määrästä päätellen.

Sauna 2 halukkaille

Jouluateria osa 4, jäliruoka 2/iltanaposteltavat:

Rypäleitä
Omenaa
Päärynää
Pähkinöitä
Mustaleimajuustoa
Leipäjuustoa
Sinihomejuustoa
Valkohomejuustoa
Piparkakkuja
Suolakeksejä
Mustaherukkahyytelöä
Suklaata
Punaviiniä
Glögiä
Kahvia
Baileysia

Kaipa nyt pääpiirteittään muistin kaiken. Tämä ohjelma oli siis aattopäiväksi. Joulupäivänä herkuteltiin samoja eväitä ja sen lisäksi siis illalla parin tunnin metsälenkin jälkeen tein munatotia. Reseptinhän jo linkkasinkin tänne. Ja kyllä nämä herkut on maistuneet myös tapaninpäivänä ja minulle itselleni ainakin vielä niin kauan kuin tavaraa riittää.


PÄÄSIÄISHERKUTTELUA

Eilen oli pitkäperjantai. Kyhättiin siskon kanssa superherkullinen pääsiäisateria äitini keittiössä, minne jouduin kantamaan ison kasan keittiövälineitä omasta keittiöstäni, jotta saatiin toteutettua aikeemme. Äiti ei ole mikään kokki, joten varusteet ja esim. maustevarastot ovat sitä luokkaa, että niillä on hankala pärjätä. Kauppakuitin summa oli päätähuimaava, mutta nythän oli kyse juhla-ateriasta. Omat mausteet, yrtit ja kokkiveitsi, pihdit, kauhat yms. sekä kunnon paistinpannu matkaan kotoa, niin olin valmis koitokseen. Kamera siinä hässäkässä sitten unohtui mukaan ottaa, joten kuvia ei ateriasta nyt tähän hätään ole. Yritän kuvailla mahdollisimman hyvin näin verbaalisesti syömisiämme.

Homma alkoi siitä, että pestiin rosamundat ja laitettiin ne kokonaisina uuniin kypsymään. Kakkupohja jälkkäriä varten oli paistunut valmiiksi jo omassa uunissani. Lampaan sisäfileet oli tietenkin otettu huoneenlämpöön heti alkajaisiksi. Jälkkäriä varten kaivettiin sulamaan myös mustikoita ja vadelmiä äidin pakastimesta. Minä kuorin jättikasan valkosipulinkynsiä (varmaankin 5 tai 6 valkosipulia yhteensä…) ja sisko putsaili kalvot pois lihoista ja teki niihin viiltoja joihin tunki valkosipulia tuomaan makua. Tein siinä samalla salaatin. Salaattipohjaksi jäävuorisalaattia, kotimaista kurkkua ja samoin kotimaisia kirsikkatomaatteja. Koristeeksi ja parasta makua tuomaan kuutioin vielä leipäjuustoa ja laitoin vielä tummia rypäleitä. Sisko pisti lihat marinadiin, jossa oli tuoretta rosmariinia, mustapippuria ja suolaa sekä oliiviöljyä. Tankoparsat piti valmistella keittämistä varten, siitä huolehti sisko. Sillä aikaa minä otin kypsyneet perunat uunista, halkaisin ne ja koversin lusikalla sisukset pois. Jätin siis ehjät kuorenpuolikkaat uunipellille. Perunoiden sisukset maustoin kulhossa tuoreella timjamilla, mustapippurilla, suolalla ja kunnon kasalla voita. Tämän mössön sitten lusikoin takaisin kuorien sisään. Pinnalle juustoraastetta, niin olivat siinä vaiheessa siis lopullista uunissa paistoa vaille valmiina.

Seuraavaksi aloin paistaa lampaanfileitä paistinpannulla. Sisko erotteli sillä aikaa munista valkuaiset ja keltuaiset. Valkuaiset jälkkäriä varten, keltuaiset bearnaisekastiketta varten. Lisäksi hän pilkkoi valmiiksi odottamaan kastikkeentekoa hurjan kasan (250 g) voita. Meillä oli 14 lampaan sisäfilettä, joten niiden paistaminen vei tovin. Pannuun mahtui kerralla max 4 filettä, joten 4 satsia piti paistella. Vuokaan pistin valmiit fileet sitten folion sisään vetäytymään. Pöytä tietysti oli katettu ruuanlaiton lomassa jo valmiiksi.

Nyt oli sitten enää loppurutistus jäljellä. Eli parsakattilan alle laitettiin tulet, jotta ne kiehuisivat sopiviksi. Perunat laitettiin uuniin, jotta saatiin sopiva pinta niihin. Lampaanfileet laitettiin myös hetken päästä uuniin toviksi, jotta lämpenivät syöntilämpöisiksi. Samalla siispä teimme aterian kastikkeet. Minä tein lampaan paistoliemestä kermaisen kastikkeen, jonka maustoin lisäämällä reilusti vielä valkosipulia, lisäksi ripaus mustapippuria ja suolaa, saostin hieman maizenalla. Samaan aikaan sisko teki bearnaisekastikkeen. Eli keltuaiset, valkoviinietikka ja mausteet vesihauteessa koko ajan vatkaten ja sinne sitten voita pikkuhiljaa lisäämällä, siten se kastike siitä muodostuu. Mausteina sitruunan mehua, yrttejä, suolaa.

Tässä vaiheessa siispä oltiin valmiita syömään. Emme tarjoilleet erikseen alku- ja pääruokaa, vaan jokainen sai syödä missä järjestyksessä halusi. Tarjolla oli siis:

Leipäjuustosalaattia

Parsaa bearnaisekastikkeessa

Lampaan sisäfilettä yrttivalkosipulimaustettuna
Valkosipulista kermakastiketta
Tuunattuja uuniperunoita

Oli kyllä niin mahtavat maut, että oli pakko ahtaa itsensä ihan täyteen ja sitten vielä hieman lisää. Siinä vaiheessa tuntui, ettei jälkkäriä taida mahtua yhtään. Kiireettömästä pääsiäisateriasta kun kuitenkin oli kyse, niin ihan rauhassa siinä istuskeltiin hetki, minkä jälkeen alettiin siivota pöytää ja sen jälkeen kyhätä jälkiruuaksi uunijäätelöä.

Siinä vaiheessa, kun uunijäätelö oli valmis, ja kaffet keitettynä, niin kummasti mahtui taas ahtamaan lisää herkkuja napaansa. Uunijäätelö tehtiin saman reseptin mukaan, minkä olen jo aiemmin täällä kuvaillut, joten en lähde sen valmistusprosessia tässä enää selostamaan.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Jopa niin paljon itseasiassa, että sitä vielä jäi äidin jääkaappiin lämmitettäväksi myöhemmin pääsiäisen aikana. Tänään on kuitenkin vuorossa uunilohta, sillä ostin ison lohifileen sitä varten.