Ruokaa, kokkailua, makuja, reseptejä

SUUSSA SULAVA JUURESLOORA JA LIHAMUREKE

Tänään en sen kummemmin miettinyt ostoksia tehdessä vielä, mitä ruokaa aion tehdä. Ostin jääkaapin täyteen juureksia, 2 kg pussin sekä lanttua, porkkanaa että punajuuria. Jauhelihaa tarttui mukaan myös, kun vähän kävi mielessä sellainen punajuurivuoka, mihin tulee jauhelihaa.

En sitten kuitenkaan tehnyt punajuurivuokaa. En edes käyttänyt punajuuria tänään. Mieleen tuli lanttulaatikon ihana maku, joten päätin tehdä juureksista jotain ihan erikseen. Niinpä tein jauhelihasta murekkeen, ja porkkanoista ja lantuista laatikon siihen lisukkeeksi.

Mureketaikinaan heitin vähän kermaa, mustapippuria, suolaa, grillausmaustetta, korppujauhoja, kananmunaa, sipulia ja jauhelihaa. Niillä aineilla piti mennä, mitä kaapista löytyi, ja tosi maukas oli lopputulos.

Juureslaatikkoa varten ensin kuorin ja pilkoin porkkanat ja lantut kuutioiksi. Keitin niitä melkein kypsiksi. Keitinveden olin maustanut suolalla. Sitten laitoin kuutiot vuokaan, ihan vähän myös keitinlientäkin. Maustoin jauhetulla inkiväärillä, jauhetulla valkopippurilla, suolalla ja siirapilla. Kaadoin sekaan kermaa. Päälle muutama voinokare, mikä tarkoittaa minulla paljon voita, kunnon viipaleita. Sitten vain laitoin molemmat ruokani uuniin pariinsataan asteeseen. En katsonut kelloa, joten en osaa sanoa kauanko niitä paistoin, mutta siten nyt kuitenkin joka tapauksessa, että olivat sopivia ja kypsiä. Lisäsin jossain vaiheessa vielä juureslooraan sekaan korppujauhoja, sillä huomasin niiden juurespalojen lilluvan vähän turhan litkussa nesteessä siellä vuoassa.

Juuresloora oli kyllä todella hyvää. Siinä oli myös vielä mukava koostumus, koska juurespalat olivat sellaisia pureskeltavia, eivät mitään muusia. NAM!!!

Minusta ei kyllä saa mitään reseptien kirjoittajaa… Nytkään en pysty kertomaan mitään määriä ja mittoja. Kaikkea laitoin sopivasti, oman maun ja tarpeen mukaan. Soveltaen herkkuja tehdään!

Niin, ja jälkkäriksi olin tehnyt jo aiemmin päivällä jääkaappiin tekeytymään Rocky Roadia… 😉

Advertisement

Yksi vastaus

  1. Tuli ihan nälkä tätä lukiessa, vaikka olen ihan hyvästi syönyt tänäänkin… Mä haluaisin kokeilla sitä sinihomejuusto-punajuuri -laatikkoa, mutta eihän meillä sellaisia kokeiluja saa tehdä. Olen itse saanut sitä joskus maistaa ja se oli aivan mielettömän hyvää.

    11 lokakuun, 2012 17:47

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s