RUUSUKAALILAATIKKO (KOKEILU)
Nyt se on uunissa. Tein sen samalla, kun juorusin siskon kanssa puhelimessa. Laitoin sekaan mitä kaapista löytyi. En nyt keksinyt muuta nimeä ruualle kuin ruusukaalilaatikko. Minulla oli jääkaapissa 400 g jauhelihaa, mikä oli pakko käyttää tänään tai olisi pilaantunut. Kaupassa alkoi tehdä mieli ruusukaalia, kun sitä oli paljon ja se oli tarjouksessa. Ostin siis tänään ruusukaalia, muut ainekset löytyivät kaapista kotoa.
Valmistus meni muistaakseni kutakuinkin näin:
Ruskistin jauhelihan ja sipulia. Sekaan myös muutama pilkottu valkosipulin kynsi. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Sekaan purkillinen yrttimaustettua tomaattimurskaa.
Siinä samalla poistin ruusukaaleista (2 pkt eli yht. 600 g) kannat ja päälimmäisiä lehtiäkin taisi jäädä pöydälle. Pienimmät ruusukaalit laitoin kokonaisina, isompia puolitin. Keitin ruusukaaleja ihan muutaman minuutin suolalla maustetussa vedessä.
Laitoin ruusukaalit vuokaan. Jauhelihatomaattimurskaseoksen kaadoin siihen päälle. Heittelin päälle voista kunnon nokareita ja kaadoin vielä purkillisen kermaa sekaan. Ripottelin pinnalle juustoraastetta ja pistin laatikon uuniin. Asteita on 200, ja laatikko on nyt ollut uunissa 10 min. Sieltä leviää ainakin hyvä tuoksu. Mausta en mene takuuseen vielä tässä vaiheessa, kun en ole koskaan ennen moista tehnyt. Luulisin ruusukaalin kypsyvän vajaassa puolessa tunnissa, kun niitä jo vähän ennakkoon keitinkin, eli taidan ottaa laatikon uunista n. 10 min. kuluttua ja testata onko kypsyys hyvä.
Kommentoin sitten tähän kirjoitukseen kannattaako tätä tehdä toistekin ja pitkäkö on sopiva paistoaika.